Olen ollut poissa blogista ihan luvattoman kauan. Yritän palailla tänne hiljalleen, pitää lyhyempiä taukoja.
Luin Sofi Oksasen teoksen Kun kyyhkyset katosivat
(2012). Kirjassa on peräti Sofin omistuskirjoitus. Tartuin kirjaa suurin
odotuksin, mielessäni pyöri jotain Puhdistuksen kaltaista. Olin uuvahtaa
jo alkusivujen jälkeen. Voi Sofi. Kirja ei ollut lainkaan sellainen,
miksi sitä odotin ja toivoin. En oikein osaa selittää, mikä kirjassa oli
mielestäni pielessä. Liikaa kuivuutta. Jotain. Kuin kaktus preerialla.
Liian analyyttinen ja tarkka ote. Paljon taustatyötä, josta kyllä
kiitoksen annan. Ymmärrän, että sellaista Oksanen on varmaankin
havitellut. Kirurgista tarkkuutta. Se ei ainakaan minua sytytä, missä on
mehevyys ja värikkyys.
Kirjan teema on kyllä hyvä,
mutta sen juonen rakentaminen ja kaikki muut asiat jotenkin ontuu. En
vaan tykännyt. Ehkä minun pitää lukea se toistamiseen, kaikessa
rauhassa.
Puimme kirjaa taloyhtiömme
kirjallisuuspiirissä. Kaikilla neljällä naisella oli samankaltaisia
ajatuksia kuin minulla. Väkisin ei voi tykätä. Miten lie te olette kokeneet kirjan, vaikka johan tämän alkaa olla menneen talven lumia?
Nyt minulla on meneillään Finladia-palkittu Jää, jonka on kirjoittanut Ulla-Lena Lundberg. Palaan asiaan, kunhan tästä flunssasta toivun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti