Mohamed Choukri: Paljas leipä (Like, 1998). Alkuperäinen teos Al Khubz al hafi, 1973. Suomennos Marko Juntunen.
”Veljeni itkee. Hän kouristelee tuskasta. Hän, minua nuorempi, itkee leipää. Itken hänen kanssaan. Näen isän menevän veljeni luo. Se peto menee hänen luo. Hullunkiilto silmissään.” (Choukri, 15)
Choukri eli rankan lapsuuden ja nuoruutensa vaikeissa olosuhteissa bordelleista vankiloihin. Kotiolosuhteetkin olivat järkyttävät, nuori Mohamed vihasi syvästi isäänsä. Paljas leipä ei ole kovin lohdullinen teos, mutta kuitenkin jollain tasolla koskettava. Nuoren pojan heräävä seksuaalisuus purkautuu monin eri tavoin, konkreettisestikin. Kaikkialla on likaa, saastaa, täitä, kif-sätkiä, ma´junia, nuorista pojista pitäviä vanhoja miehiä, huoria ja naimista. Kuin Sodoman ja Gomorran päiviä. ”Mitä hittoa teen tässä autossa tuon rietastelevan vanhuksen kanssa. Katkeroidun jos jatkan tällä tavalla.” (111). Lukijana aloin jo miettiä, että onko tästä helvetistä lainkaan ulospääsyä. Toisaalta mielen turtumus alkoi saada jalansijaa, kun monia yhdyntöjä kuvailtiin. Niitä oli teoksessa jokunen. Kun Choukri oppii parikymppisenä lukemaan ja kirjoittamaan arabiaksi, niin silloin hän kirjoittaa yksin tein kirjan. Luku- ja kirjoitustaito ovatkin Choukrin pelastus parempaan elämään. Tässä on yksi selviytymistarina lisää.
Suosittelen kirjaa luettavaksi niille, jotka eivät hätkähdä suorasukaisesta kertomakirjallisuudesta. Teos avasi hämmästyttävän kuvauksen Marokosta ja sen kurjassa tilassa olevasta yhteiskunnasta. Paljas leipä on käännetty useammalle kielelle. Arabiankielistä laitosta ei julkaistu ihan heti, sillä teos aiheutti skandaalin ja nostatti kiihkomielisten muslimien raivon. Arabiankielinen teos julkaistiin vasta vuosikymmenien jälkeen.
