Pitkään kirjassa kuvaillaan saaristolaisten sotienjälkeistä elämää, vaikka se onkin kiinnostavaa, niin välillä tuli hetkiä, jolloin teki mieli hieman harppoa. Saaristolaiselämän kuvaus on tarkkaa, tunnelmallista ja todentuntuista. Elämää kuvailtiin paikoin raskaaksi, varsinkin talvisin oli saaristolaisilla ankarat olosuhteet. Puolivälin jälkeen kirjassa alkaa tapahtua, ja kiinnostavana punaisena lankana oli Posti-Antonin salaperäiset näyt ja ajatukset, jotka olivat välillä hyytäviä.
"--- Tilanne on kuitenkin toinen, kun hän on määräyksen saanut pappi ja tulee tänne asumaan vaimon ja lapsen kanssa. Ensivaikutelma on hyvä. Mutta kun hän aikoo astua maihin, vene liukuu laiturista aivan kuin meri tahtoisi ottaa hänet takaisin, ja salmen läpi käy kylmä viima. Mitä se tarkoittaa, sitä en osaa sanoa." (Lundberg 2012: 8)
Jää on saaristolaisten elementti, joka vaikuttaa monella tapaa heidän elämänkulkuunsa. Sillä on vaikutusta myös pappisperheeseen traagisella tavalla. Pastorska tuo esille jäätyneen puolensa, jota saaristolaiset eivät voi enää ymmärtää. Hautajaiskuvaus on eräs vahvimpia kirjassa, samoin kuvaus siitä, kun ihminen tekee kuolemaa yksinäisenä. Kaikkitietävä kertoja tuo nämä tunnelmat likelle lukijaa.
Kirja on vahva ja elämänmakuinen tarina. Se on eräs rakkaustarina.
"Papinrouva rakastaa miestään. Nuorten puolisoiden välillä rakkaus ei ole harvinaista, mutta papinrouvan rinnan hehku on aivan eri maata. On vaikeaa saada se pidetyksi kylkiluiden sisäpuolella ja estää sitä leiskahtamasta esiin hitsausliekkinä ja korventamasta kulmia ja hiuksia jokaiselta eteen osuvalta joka vaatii mieheltä aikaa ja tilaa, joka oikeuden mukaan kuuluu vaimolle. Koska pappi on niin usein poissa tai kansliassa asioita hoitamassa, vaimo pitää tulen kurissa alituisella toimeliaisuudella." (Lundberg 2012: 17)
