Supistuksia

Hélène Grémillon: Uskottuni (Otava, 2012). Alkuteos Le Confident. Suomennos Anna-Maija Viitanen.

Grémillonin Uskottuni tuli luettua kahdessa päivässä. Luultavasti olisin lukenut  kirjan yhdessä päivässä, mutta oli muita velvollisuuksia. Tarina imi puoleensa, en halunnut lopettaa lukemista, vaan janosin tietää lisää juonesta.

 Uskottuni on ranskalaisen Grémillonin esikoisromaani, joka on saanut hienon vastaanoton Ranskassa. Kirjan oikeudet on myyty lähes pariinkymmeneen maahan. Grémillon onnistuu luomaan tiiviin tunnelman, jossa on sekä psykologista dekkaria että rakkaustarinaa kolmiodraamoineen. Rakkaustarina on varsin epätavallinen. Rakkauden edessä kaikki henkilöt ovat heikkoja, mutta omalla tavallaan vahvoja, jolloin voidaan edistää omia päämääriä.

 Romaanissa kietoutuu yhteen kaksi aikakautta: Pariisi 1970-luvulla ja toisen maailmansodan aika 1940-luvulla. Nämä aikatasot vuorottelevat lukijalle muun muassa kirjeiden avulla, mutta myös 1970-luvulla elävän naishenkilön, Camillen, kautta. Raskaana oleva Camille joutuu kirjeiden valossa pohtimaan uudelleen omaa identiteettiään ja menneisyyttään. 

Kirja nostaa voimakkaasti esille lapsettomuuden häpeän ja sielun ja ruumiin tuskan. Lähisukulaiset voivat tehdä hedelmättömän naisen elämän varsin vaikeaksi. Hedelmättömyys ja kipeä äitiyden toive sysäävätkin kertomuksen liikkeelle. Grémillon on osannut kutoa tarinan kiehtovaksi, vaikka se on oikeastaan julma tarina. Hieno esikoisromaani koukuttaa lukemaan lähes tauotta, sillä siinä on monia solmuja, jotka lukijana halusin kiireen vilkkaa availla ymmärtäkseni kokonaiskuvan.