torstai 18. elokuuta 2011

Sanat ovat ansoja, lasinsirpaleita


Amos Oz: Älä kysy yöltä (Otava, 2010). Teos on käännetty englanninnoksesta Don't Call It Night 1994. Alkuperäinen teos on hepreankielinen. Suomennos Pirkko Talvio-Jaatinen.



Israelilaisen Amos Ozin teos Älä kysy yöltä on kaunista ja surumielistäkin tekstiä. Jo ensisivut kuvailevat outoa maisemaa upealla tavalla. Lukija voi sijoittaa itsensä kesäyönä autiomaahan, joka on ”ikiaikainen, välinpitämätön, lasittunut. Ei elävä, ei kuollut.” (8). Ilmaisu on kuin hieno metafora romaanin pariskunnan välisestä suhteesta, joka tuntuu jumiutuneen pienessä Tel Kedarin kaupungissa Israelissa. Theo on lähes kuusikymppinen mies, jolla on oma arkkitehtitoimisto, ja Noa on häntä viisitoista vuotta nuorempi kirjallisuuden opettaja. Heidän etääntynyttä suhdettaan kuvataan liikuttavalla ja tarkalla tavalla teoksessa.

Sen sijaan hiivin varpaisillani hänen makuuhuoneensa ovelle: Tässä minä olen, jos minut halutaan. Ellei, voin ainakin yrittää tavoittaa henkäyksen hänen levostaan, ehkä osa hänen ylimääräistä untaan imeytyy minuun. Sitten on vuorossa parveke ja haalistunut vanhanaikainen tuoli.” (18)

Vähän keskiyön jälkeen minusta tuntui, että hänen kätensä kosketti ovenkahvaa, ja uupumuksessani olin jo sanomaisillani ”tule vain”, mutta silloin hän jo tassutteli varpaisillaan poispäin eteiskäytävää pitkin – meni ehkä parvekkeelle, valoa sytyttämättä. Hän viihtyy ulkona parvekkeella öisin. Tai ehkei tapahtunut mitään, ehkä askelet, kosketus oveen, hänen seinän lävitse tunkeutuva murheensa oli pelkkää sumua, koska olin jo unessa. ” (13)

Tel Kedarissa alkaa tapahtua, kun Noan oppilas löytyy kuolleena, luultavasti huumeisiin menehtyneenä. Poikaoppilaan isä haluaa perustaa kylään huumeklinikan poikansa muistoksi. Noasta tulee hankkeen vetäjä ehkä syyllisyydentunnostaan, itsenäisyydentarpeestaan tai että saisi elämäänsä eloa. Theo epäilee hanketta alun alkaen eivätkä kaupunkilaisetkaan lämpene ajatukselle. Älä kysy yöltä tuo pelottavan tutulla tavalla esille sen, mitä voi tapahtua, kun joku syrjäytyy eikä kukaan huomaa. Tätä tapahtuu myös meidän yhteiskunnassamme ja kouluissamme, tässä ajassa. Projekti etenee ontuen, kuten Theon ja Noan suhdekin. Projekti näyttäytyy teoksessa lähes näennäiseltä tapahtumalta, mutta teoksen pohjavire löytyy paljon syvemmistä asioista.



Vinkki:
Jos haluatte kuunnella musiikkia lukiessanne tätä kirjaa, suosittelen tätä: Carbon Based Lifeforms. Musiikin tunnelma on sellainen kuin olisit autiomaan laidalla, ehkä Tel Kedarin pikkukaupungissa.


1 kommentti:

  1. Asiasta avaruuteen: sinulle on haaste blogissani: http://susankirjasto.blogspot.com/2011/08/makeaa-mahan-taydelta.html

    VastaaPoista