Sinua hellästi rakastava

John Keats: Yön kirkas tähti (Teos, 2010). Suomennos Kaisa Sivenius.

Löysin Yön kirkkaan tähden Lieksan Suomalaisesta kirjakaupasta, joka lopettaa toimintansa paikkakunnalla. Hintaa kirjalla oli muutaman euron. Kaunis kansi houkutteli ostamaan kirjan ja toki halusin tutustua Keatsin viimeisiin kirjeisiin, joita  hän lähetti vuosina 1819-1820 rakastetulleen Fanny Brawnelle, siskolleen, muille ystävilleen ja kustantajalleen. Näitä lähetettyjä kirjeitä on yhteensä 99. Fanny Brawnen kirjeet Keatsille tuhottiin tämän kuoleman jälkeen. Keats kuoli tuberkuloosiin varsin nuorena, 25-vuotiaana.

Nuori englantilainen romantikko, runoilija Keats, kirjoitteli kirjeitään taitavasti. Kirjeistä kuultaa jonkinlainen ajatuksen kirkkaus ja tunteiden palo. Hänen ilmaisutapansa on hienostunutta ja avointa. Kirjeet Fanny Brawnelle ovat hellyyden, suuren rakkauden ja kaipuun osoituksia. Sielu liikahtaa lukiessa kirjeitä Fannylle.

"--- Rakkaus on tehnyt minusta itsekkään. En voi elää ilman sinua. Mielessäni ei ole mitään muuta kuin ajatus, milloin näen sinut taas - elämäni tuntuu pysähtyvän siihen - sen edemmäs en näe. Olet nielaissut minut kokonaan. Juuri nyt tuntuu, kuin olisin hajoamassa - hirvittävä epätoivo valtasi minut, ellei minulla olisi toivoa nähdä sinua pian. Pelottaisi joutua kauas luotasi. ---" (Keats, 127.)

Kirjeet Fannylle ovat kauniita ja herkkiä, mutta hyvin voimakastunteisia. Keats oli yltiöromantikko. Muut kirjeet eivät aina olleet kovinkaan kiinnostavia, vaikka nekin antavat tietoa Keatsin elämäntilanteesta ja sen ajan elämästä. 

Kaunis kirja.

"Aina sinun, yön kirkas tähti,

John Keats"

P.S. Kuvan kirjasta laitan heti, kunhan löydän kameran.

Supistuksia

Hélène Grémillon: Uskottuni (Otava, 2012). Alkuteos Le Confident. Suomennos Anna-Maija Viitanen.

Grémillonin Uskottuni tuli luettua kahdessa päivässä. Luultavasti olisin lukenut  kirjan yhdessä päivässä, mutta oli muita velvollisuuksia. Tarina imi puoleensa, en halunnut lopettaa lukemista, vaan janosin tietää lisää juonesta.

 Uskottuni on ranskalaisen Grémillonin esikoisromaani, joka on saanut hienon vastaanoton Ranskassa. Kirjan oikeudet on myyty lähes pariinkymmeneen maahan. Grémillon onnistuu luomaan tiiviin tunnelman, jossa on sekä psykologista dekkaria että rakkaustarinaa kolmiodraamoineen. Rakkaustarina on varsin epätavallinen. Rakkauden edessä kaikki henkilöt ovat heikkoja, mutta omalla tavallaan vahvoja, jolloin voidaan edistää omia päämääriä.

 Romaanissa kietoutuu yhteen kaksi aikakautta: Pariisi 1970-luvulla ja toisen maailmansodan aika 1940-luvulla. Nämä aikatasot vuorottelevat lukijalle muun muassa kirjeiden avulla, mutta myös 1970-luvulla elävän naishenkilön, Camillen, kautta. Raskaana oleva Camille joutuu kirjeiden valossa pohtimaan uudelleen omaa identiteettiään ja menneisyyttään. 

Kirja nostaa voimakkaasti esille lapsettomuuden häpeän ja sielun ja ruumiin tuskan. Lähisukulaiset voivat tehdä hedelmättömän naisen elämän varsin vaikeaksi. Hedelmättömyys ja kipeä äitiyden toive sysäävätkin kertomuksen liikkeelle. Grémillon on osannut kutoa tarinan kiehtovaksi, vaikka se on oikeastaan julma tarina. Hieno esikoisromaani koukuttaa lukemaan lähes tauotta, sillä siinä on monia solmuja, jotka lukijana halusin kiireen vilkkaa availla ymmärtäkseni kokonaiskuvan.

Harmin paikka

Out of the ash
I rise with my red hair
And I eat men like air
- Sylvia Plath -


Leena Lehtolainen: Harmin paikka ( Tammi, 2011, 11. p.)

Luettavana oli pehmeäkantinen Leena Lehtolaisen Harmin paikka. Tunnustan, että en ole aiemmin lukenut Lehtolaista. Onkohan noloa? Lehtolaisen dekkari kuuluu Maria Kallio -sarjaan. Harmin paikka on julkaistu alunperin vuonna 1994 kovakantisena laitoksena.

Muun muassa Pirkka-lehti kehui Maria Kallio -persoonaa itsetuntoiseksi ja jämäkäksi naissankariksi. Pohdin Kallion luonnekuvaa itsekin. Maria vaikuttaa kyllä tehokkaalta pakkaukselta, mutta hänellä on heikot kohtansa. Maria on voimakastahtoinen, joten hänen silmilleen ei hypitä, vaikka Pertti "Pertsa" Ström räyhäsi hänelle vähemmän kunnioittavasti: 

"Älä saatana sinä neiti Maria, neitsyeksi sua on kai turha puhutella, tule neuvomaan mulle miten tätä työtä tehdään. Samat poliisikoulut minä olen käynyt kuin sinäkin perkele!---" (86.)

Harmin paikka -dekkarissa Maria Kallio sotkeutuu vähän tahtomattaankin ratkaisemaan erästä rikosta, jossa rikoksen uhri, tuttava Armi Mäenpää, löytyy kuristettuna. Syyllistä etsitään kuumeisesti, mutta syyllinen ei ole Marian mielestä se, jota rikoksesta syytetään. Pertti Strömillä on vahva epäilys seksuaalimurhasta, mutta Maria ei ole tästä vakuuttunut. Maria löytää tiensä rankkoihin bileisiin, jossa ihmiset ovat pukeutuneet s/m-hengen mukaisesti. Mitäpä poliisi ei tekisi saadakseen rikollisen kiinni tavalla tai toisella. Bileiden aikana näyttäisi siltä, että Maria kokee jonkinasteista viehtymystä naisiinkin.

"Täytyisi keskeyttää naukkailu vähäksi aikaa, että työnteosta tulisi edes jotain. Pahuksen Enkeli kiehtoi ja ärsytti. Miksi hän minulle flirttaili, eikö minusta paistanut työtehtävissä oleva ujo hetero jo matkojen päähän?" (133.)

Rikoksen ratkaiseminen ei ole kuitenkaan yksioikoinen tehtävä, sillä rikokseen näyttäisi liittyvän muitakin sivupolkuja.

Harmin paikka oli lukukokemuksena kohtalaisen hyvä, vaikka en voi tuoda rinnalle vertauskohteita, koska en ole juurikaan viime vuosina lukenut dekkareita. Juoni on rakennettu siten, ettei siitä heti selviä ratkaisevat vihjeet, vaikka paikoitellen teksti tuntui hieman ennalta arvattavalta ja kuluneelta. Ehkä dekkareissa on se oma ominaisuutensa: tietty kuluneisuus. Jatkossa voin ehkä lukea Lehtolaista lisääkin. Dekkarikirjallisuus ei kuitenkaan tunnu omalta genreltä. Mietin miksi. Ehkä rikoksia ja kaikenlaista pahaa on tässä maailmassa riittämiin, joten dekkareihin tarttuminen ei ole tuntunut kovin tarpeelliselta. Toisaalta pahuutta löytyy monista kirjoista, ei vain dekkarikirjallisuudesta. Pahuutta on, ja sitä on monenlaista.

Hei! On kesä kauneimmillaan. Olen ollut täältä kauan poissa. Lukenut olen, mutta kirjoittaminen blogiini on jäänyt. Syitä on monia, joista työ- ja opiskelusyyt ovat päällimäisiä.

Varmaan jonkin verran on lukijoitakin tipahtanut pois kyydistä. Aion kuitenkin taas jatkaa lukemista ja kirjoittamista blogiini.

Juuri nyt ei ole meneillään mitään kirjaa. Jokin aika sitten aloitin lukemaan Imbi Pajun Torjutut muistot -teosta, mutta jotenkin se ei sopinut kesään. Keskeytin. Luen sen joskus, ehkä hieman synkempänä vuodenaikana. Eikö kesään yleensä kuulu dekkarit tai jokin hömppäkirjallisuus? Kukin tulkitkoon miten haluaa hömppäkirjallisuuden. :) Taidan ottaa dekkarin nyt käsiini. Seuraavana luen jonkin hömpähkön kirjan. Aloitan siis Leena Lehtolaisen Harmin paikka -dekkarilla.

Leinikki