Lukuruuhkaa

Minulla on nyt meneillään kaksi teosta. Toinen on hilpeä, toinen synkkääkin synkempi. Oli otettava hilpeä teos keventäjäksi, koska alkoi tuntua siltä, että vajoan erään teoksen synkkyyden syövereihin.

Näistä tulee piakkoin jonkinlaiset analyysit. Toinen synkkä, toinen hilpeä.

Kuva: Leinikki.

Perhanan koirat

Alan Bennett: Epätavallinen lukija (Basam Books, 2008). Alkukielinen teos The Uncommon Reader (2007). Suomennos Heikki Salojärvi.

”Lukemisen viehätys, hän ajatteli, kätkeytyi sen puolueettomuuteen: kirjallisuudessa oli jotain ylevää. Kirjat eivät piitanneet siitä kuka niitä luki vai lukiko kukaan. Kaikki lukijat olivat tasavertaisia, hän itse muiden mukana.”

                                                                                     (Bennett, 30)

Epätavallinen lukija on ensimmäinen suomennettu Alan Bennettin teos. Bennett katsotaan yhdeksi Britannian tunnetuimmaksi kirjailijaksi, mutta Suomessa hän lienee tuntemattomampi. Bennet kirjoittaa ohuessa satiirisessa teoksessaan brittiläisen kuivakkaasti, mikä ei useimmiten tarkoita samaa kuin 'tylsästi'. Tässä tapauksessa brittiläinen huumori ei kutkuta nauruhermoja, mutta huumori on silti sävyltään tyylikästä ja terävää. Kertomus vetää suun vinoon virneeseen. (Epätavallisen lukijan seurana voisi kernaasti maistua lasillinen sherryä – kahvinruskeaa, viikunaista ja paahteista.)

Bennet kuvaa Epätavallisessa lukijassa yhteiskunnallista juopaa ”kahden kerroksen väen” välillä. Hänen majesteettinsa etenee määrätietoisesti esteistä huolimatta lukuharrastuksessaan. Missään tapauksessa Epätavallisessa lukijassa ei ole kysymys historiallisesta pienoisromaanista, vaan tapahtumat sijoittuvat nykypäiviin. Teoksessa onkin kiinnostava asettelu: nykyajan edistyksellisyys versus viktoriaanisen aikakauden pysähtyneisyys.

"Se oli koirien vika. --- Ne haukkuivat suurta muuttoautoa muistuttavaa Westminsterin kaupungin kirjastoautoa, joka oli pysäköity palatsin keittiönoven luo jäteastioiden viereen." (Bennett, 6).

Tästä alkaa kuningattaren lukuhulluus, joka alkaa vaikuttaa jo haitallisesti hänen virallisempiinkin edustustehtäviin. Hovi huolestuu siinä määrin Hänen majesteettinsa lukemisesta, että hovi sortuu juonitteluihin ja naureskeluihin selän takana. Kuningatar huomaa saavansa alituiseen epäluuloisen vastaanoton, kun hän avaa suunsa puhuakseen kirjoista. Kun Hänen majesteettinsa kyselee alamaisiltaan mitä kirjaa he parhaillaan lukevat, alamaisparat joutuvat vain hämmennyksen valtaan. Satiirisen teoksen voisi ajatella Hänen majesteettinsa kehityskertomukseksi, sillä lukeminen muuttaa hänet lopullisesti: ”Ihminen ei pane elämäänsä kirjoihin. Hän löytää sen niistä.” (Bennett, 97).

Epätavallinen lukija on pieni, mutta hauska teos. Nostan hattua, Teidän majesteettinne!

 

Sellainen nainen

Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina (Otava, 2010). Alkukielinen teos Rape: A Love Story (2003). Suomennos Kaijamari Sivill.

                                                                          
Pitihän se arvata. Itsehän se sitä kerjäsi. Kaikkihan sen tietävät, mikä hän oli.

                                                                                          (Oates, 24)

Oatesin teos Kosto: Rakkaustarina tyrmistyttää ja kietoo lukijan pauloihinsa. Oatesin realistinen, välillä jopa brutaalinen tapa kuvata henkilöitä ja tapahtumia on psykologisesti terävää ja hyytävää. Kirja kertoo leskeksi jääneestä yksinhuoltajaäidistä Martine ”Teena” Maquiresta ja hänen 12-vuotiaasta tyttärestään Bethelistä. Äiti ja tytär joutuvat eräänä iltana keskelle helvetin kauhuja yhteisellä kotimatkallaan: joukko tuttuja nuoria miehiä raiskaa ja pahoinpitelee Teenan hänen tyttärensä todistaessa tapahtumaa.

Yhteisön keskuudessa raiskausta pidetään lähes oikeutettuna, sillä Teena nähtiin kaupungissa ”sellaisena naisena”, joka pukeutui provosoivasti ja siten härnäsi miehiä. Teena raiskattiin fyysisesti, mutta hänet raiskattiin myös henkisesti yhä uudelleen kaduilla, oikeussalissa, kaikkialla. Harvassa ovat hänen puolustajansa. Puolustaja löytyykin yllättävältä taholta, poliisista, John Droomorista, joka ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Raiskaus muuttaa kaikkien elämän, se liittyy moneen sivulliseen eri tavoin. Erityisen koskettavana tuntuu Bethelin lapsuuden päättyminen, jolloin ajankaaresta puhutaan ”ennen” ja ”jälkeen”. Lieneekö nimi enne, mutta Bethel on raamatullinen nimi, joka tulee heprean sanasta 'betel' (”Jumalan huone”). Bethel kääntyi Jumalan puoleen hädässään. Ja kuin Kristus hän kantoi kärsimyksensä yksin.

Kirjassa on kiinnostava kertojan näkökulma - ekstradiegeettinen kertoja kertoo tarinaa sinä-muodossa silloin, kun kerrotaan Bethel-tytöstä. Ne päästävät sinut irti, antavat juosta muutaman metrin ja ottavat taas kiinni (Oates, 33). Kertoja ei osallistu kertomuksen tapahtumiin, vaan on kertomuksen yläpuolella. Tämä kerrontamuoto tuo tytön kokemusmaailman todella lähelle lukijaa, se tulee iholle kuin avuttomuus. Kertomuksen punaisena lankana on juuri tytön kohtalon traagisuus (vähättelemättä äidin kohtaloa): hän joutui kantamaan kaiken sisällään, yksin. "B. M. IMEE KYRPÄÄ. VITUN B. M." (Oates, 132).

Teos on rakennettu taidokkaasti – takautumia ja ennakointia. Toisaalta ennakointia olisi voinut olla joissain tapauksissa vähemmän, kuten tässä viimeisessä lauseessa: "Se oli John Dromoorin ensimmäinen tappo Niagara Fallsin poliisissa. Se ei jäänyt viimeiseksi." (Oates, 17). Monet luvut ovat lyhyitä, mutta se riittää. Enempään ei ole tarvetta. Daily Telegraph kuvasi teosta kirjan takakannessa: ”Hämmentävä ja hätkähdyttävä... Jokainen luku on kuin räjähdys.”

Teoksen alkuperäisestä otsikosta on tehty lievempi versio suomennoksessa, sillä alkuperäisteoksessa otsikkona on Rape: A Love Story, suom. Raiskaus: Rakkaustarina. Olisiko tämä otsikko ollut liikaa Suomen kirjamarkkinoilla? Ainakaan Oatesia ei voi syyttää rohkeuden puutteesta. Otsikko vihjaa vastavoimista lukijalle, joka herättää kysymyksen: Miten rakkaus liittyy raiskaamiseen tässä kertomuksessa? Voiko rakkautta olla olemassa julmuuden keskellä? Millaista se rakkaus on? Vastauksen saa näihin kysymyksiin.

Oatesin teos haastaa lukijansa pohtimaan oikeuskäytäntöjä oikeussalista oman käden oikeuteen. Se haastaa myös pohtimaan naiseutta, naisen oikeuksia ja sitä, kuinka tietyllä tavalla pukeutuvaa naista voidaan pitää syyllisenä ja yllyttäjänä raiskatuksi tulemiseensa. Useimmiten raiskauksen uhri valikoituu sattumanvaraisesti, ei niinkään pukeutumisen takia. "Tiukat seksikkäät vaatteet, jotka myötäilivät rintoja ja takamusta, mitä se oikein odotti?" (Oates, 9).Teena valitsi väärän reitin. Väärä aika, väärä paikka. Uhriksi olisi joutunut kuka tahansa nainen, joka olisi heinäkuun neljännen päivän yönä kävellyt tuota reittiä pitkin. ”Miten elämästä päätetään. Miten elämä päätetään. Hyvää tuuria, huonoa tuuria. Pelkkää tuuria.” (Oates, 21).

Joyce Carol Oatesin tyyli puree, ja suistaa lintukotolaiset raiteiltaan. Aihe on ikuinen, vaan tapa käsitellä asiaa kirjoittamisen keinoin muuttuu. Oatesia on suomennettu verraten vähän, vaikka hän on erittäin produktiivinen kirjoittaja. Suomennoksia soisi olevan enemmän tulevaisuudessa. Oates on mestari.

Päättäväistä kirjallisuusarviointia

Hei! Aloitan kirjoittamaan blogissani arvioita lukemistani kirjoista. Yllä oleva otsikko on tarkoitettu kannustimeksi itselleni. Nykyään lukeminen, vaikka se onkin paras harrastukseni, on jäämässä iänikuisten kotitöiden ja tentteihin lukemisen jalkoihin. Se on sääli. Uskon, että bloggaus on hauska tapa ylläpitää lukemisharrastusta, koska pidän ajatusten jäsentämisestä kirjoittamalla erinomaisena prosessina. Kokeilen mielelläni uusia asioita, joten bloggaus on juuri tällainen kokeilun arvoinen asia. Aika näyttää, kuinka blogini tulee kehittymään ja millaista palautetta se tulee saamaan teiltä muilta kanssalukijoilta.

Aloitin juuri lukemaan Alan Bennettin teosta Epätavallinen lukija (Basam Books, 2008). Tästä saatte arvostelun lähipäivinä. Pyrin arvosteluissani pysyttelemään kohtuuden rajoissa, en kirjoita esseitä (niin ainakin luulen!). Luen kirjallisuutta laidasta laitaan, joten välttämättä aina eivät ole uusimmat ja kuumimmat teokset arvostelun keskiössä. Lukemisiin!

P.S. Perehdyn hitaasti, mutta varmasti bloggauksen tekniikan saloihin, joten kunhan opin kaikki härpäkkeet, niin sitten sivuni näyttää luultavasti jo paljon rehevämmältä. :)