perjantai 5. elokuuta 2011

”Rakastansinuarakastansinuarakastansinuara-kastansinuabillythekid”


Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta (WSOY, 2011). Alkukielinen teos Ce que je sais de Vera Candida (2009). Suomennos Ville Keynäs.



Véronique Ovaldén (s. 1972) teos Mitä tiedän Vera Candidasta on tarina kolmesta saman suvun naisesta: Rosesta, Violetasta ja Verasta. Heidän elämäänsä kietoutuvat miehet Jeronimo ja Itxaga, toinen pahassa ja toinen hyvässä. Rose on Veran isoäiti, ja ”ennen kuin hänestä tuli paras lentokalanpyytäjä meren tällä laidalla hän oli ollut Vatapunan kaunein huora” (Ovaldé, 13). Hidasjärkiseksi luonnehdittu Violetta on taas Rosen tytär, joka ei kyennyt pitämään jalkojaan yhdessä. Violetta synnytti Veran, jonka jätti heitteille, joten isoäiti huolehti Verasta. Jeronimo näyttäytyy kirjassa leguaanikatseiselta paholaiselta, joka tekee kaikkensa saadakseen naisen kuin naisen. Itxaga on mies, joka rakastuu naisiin ainakin neljä kertaa päivässä. Kun Itxaga kohtaa Veran, hän tajuaa mitä on rakkaus.

Tarina sijoittuu selvästikin johonkin latinalais-amerikkalaiseen kuvitteelliseen ympäristöön, Vatapunaan, jossa kukoistaa räikeä machokulttuuri. Perheen naiset saavat tuntea nahoissaan miehisen kulttuurin ja naisen alempiarvoisuuden. Itxaga kuitenkin nostaa esille vääryydet, joita kaupungissa tapahtuu naisille esimerkiksi Lutkalinnassa, jossa Vera asuu. Se onkin alkusysäys Veran ja Itxagan oudolle ja lähes maagiselle ystävyydelle. He ovat kulttuurissaan erilaisia, ja tämän erilaisuuden he tunnistavat toisistaan.

--- Loppujen lopuksi tapaamiset ovat yhteensattumien kasaumia joiden seurauksena kaksi henkilöä, jotka yrittävät vastustaa kohtalon oikkuja ja poiketa teiltä jotka vievät heitä toisiaan kohti, etenevät vääjäämättä kohti kohtalokasta törmäystä.” (Ovaldé, 120.)

Vera ei halua samanlaista elämää, jollaista Rose ja Violette ovat eläneet. Vaikka Veran elämän alku onkin jo traagisuuden sävyttämää, niin hän pyrkii rohkeasti elämässään eteenpäin.

Ovaldén kirjoittajan ääni on runsasta, eksoottista, mutta kuitenkin keveää. Aiheet, joita kirjassa käsitellään eivät kuitenkaan ole keveitä. Ovaldéa ei ole käännetty aiemmin suomen kielelle. Kirjailija nauttii suosiosta erityisesti Ranskassa, ja hänen teoksiaan on käännetty jo useille kielille.

4 kommenttia:

  1. Piti lukea vaihteeksi hilpeä kirja ja esitellä se, mutta Ovaldén kirjalla oli vain kahden viikon laina-aika, joten hyppäsin hilpeän kirjan yli. Ehkä sitten seuraavana? :)

    VastaaPoista
  2. Minulle ihan vieras, mutta kieltämättä olisi mielenkiintoista lukea tämäkin nyt Tammimaan jälkeen.

    Ovaldèn kääntäminen on varmaan ollut haastava projekti ja siksikin kirja houkuttelee kovasti.

    Ihana tuo otsikko!

    VastaaPoista
  3. Kun luet tuon kirjan, niin tiedät mistä tulee se otsikko, joka on siis lainattu tekstistä.

    Tämä kirjailija oli minullekin outo, mutta nappasin kirjan uutuushyllystä sen kummemmin miettimättä. Joskus sellainen kannattaa. Napsiminen summamutikassa :).

    VastaaPoista
  4. Niin, ja Ovaldén ja Müllerin teoksista tulee kuvat, kunhan mieheni palauttaa kameran Ruotsin-matkaltaan. :) Nyt on vähän nuivat postaukset ilman kuvia.

    VastaaPoista