sunnuntai 28. elokuuta 2011

Minut on enkelten aika jo ohittanut


Mohamed Choukri: Paljas leipä (Like, 1998). Alkuperäinen teos Al Khubz al hafi, 1973. Suomennos Marko Juntunen.




”Veljeni itkee. Hän kouristelee tuskasta. Hän, minua nuorempi, itkee leipää. Itken hänen kanssaan. Näen isän menevän veljeni luo. Se peto menee hänen luo. Hullunkiilto silmissään.” (Choukri, 15)

Marokkolaisen kirjailijan Mohamed Choukrin (1935–2003) teos iskee suoraan palleaan. Kustannusyhtiö Like osaa valita julkaistavakseen puhuttelevia ja rohkeita teoksia. Paljas leipä on kirjailijan omakohtainen kertomus äärimmäisestä köyhyydestä, kuoleman alituisesta läsnäolosta, nälästä, ja kurjuus kulkee aina varjonkin mukana.

Choukri eli rankan lapsuuden ja nuoruutensa vaikeissa olosuhteissa bordelleista vankiloihin. Kotiolosuhteetkin olivat järkyttävät, nuori Mohamed vihasi syvästi isäänsä. Paljas leipä ei ole kovin lohdullinen teos, mutta kuitenkin jollain tasolla koskettava. Nuoren pojan heräävä seksuaalisuus purkautuu monin eri tavoin, konkreettisestikin. Kaikkialla on likaa, saastaa, täitä, kif-sätkiä, ma´junia, nuorista pojista pitäviä vanhoja miehiä, huoria ja naimista. Kuin Sodoman ja Gomorran päiviä. ”Mitä hittoa teen tässä autossa tuon rietastelevan vanhuksen kanssa. Katkeroidun jos jatkan tällä tavalla.” (111). Lukijana aloin jo miettiä, että onko tästä helvetistä lainkaan ulospääsyä. Toisaalta mielen turtumus alkoi saada jalansijaa, kun monia yhdyntöjä kuvailtiin. Niitä oli teoksessa jokunen. Kun Choukri oppii parikymppisenä lukemaan ja kirjoittamaan arabiaksi, niin silloin hän kirjoittaa yksin tein kirjan. Luku- ja kirjoitustaito ovatkin Choukrin pelastus parempaan elämään. Tässä on yksi selviytymistarina lisää.

Suosittelen kirjaa luettavaksi niille, jotka eivät hätkähdä suorasukaisesta kertomakirjallisuudesta. Teos avasi hämmästyttävän kuvauksen Marokosta ja sen kurjassa tilassa olevasta yhteiskunnasta. Paljas leipä on käännetty useammalle kielelle. Arabiankielistä laitosta ei julkaistu ihan heti, sillä teos aiheutti skandaalin ja nostatti kiihkomielisten muslimien raivon. Arabiankielinen teos julkaistiin vasta vuosikymmenien jälkeen.

6 kommenttia:

  1. Paljas leipä ei ehkä ihan ole minun kirjani, mutta tuo bannerikuvasi on kyllä lumoava. Ihana seurata tätä blogisi muuttumista. : )

    VastaaPoista
  2. Aika rankka kirja se olikin. Ainoa lohtu on se, että kirjailija todellakin pääsi ulos oppimalla luku- ja kirjoitustaidon. Hänestä tuli kansakoulunopettaja ja vaikuttava kulttuuripersoona.

    Nyt kun olen oppinut näitä härpäkkeitä tässä systeemissä, niin voin muokata blogia oman maun mukaan. Olit oikeassa, tämä bloggaaminen koukuttaa!

    VastaaPoista
  3. Unohdin mainita, että bannerikuva on rakastamastani kaupungista Tartosta. Minun kakkoskaupunkini :).

    VastaaPoista
  4. Nyt vasta huomasin, että bannerissa tosiaan on virolaisia tekstejä. Minun ajatukseni lensivät kyllä ensin jonnekin Ranskaan tms. Minä olen käynyt Tartossa vain kerran, mutta siitä on jo kovin pitkä aika. Vai kakkoskaupunkisi, kiehtovaa!?

    VastaaPoista
  5. Voi Tartto on niin ihana... Viihdyn siellä hyvin. Olen pyrkinyt käymään siellä joka vuosi. Tekisi mieleni lähteä tänä syksynä, mutta työt taitavat pidätellä täällä koti-Suomessa. Toinen ihastukseni on Pietari. :)

    VastaaPoista
  6. En ole tainnut lukea mitään marokkolaista kirjallisuutta, en ainakaan muista, joten siinäkin mielessä tämä olisi hyvä teos.

    VastaaPoista